FLL Suomi

Hydrodynamics 2017

Ilmoittaudu mukaan

Robottikisa
Tiedeprojekti
Hauskanpito
Asimov

Asimov on ensimmäinen suomenkielinen legorobottiohjelmointikirja. Lisäksi se on ensimmäinen suomenkielinen legorobottikirja. Asimov on kirjoitettu yhteistyössä Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen kanssa.

Lataa oma Asimovisi ilmaiseksi.

Kisamateriaalia

Ennen kisaa muista tutustua huolellisesti kisaohjeisiin, päivityksiin ja muuhun materiaaliin.

Vuodesta toiseen samoina pysyvät tuomarointipöytäkirjat ovat

Vuosittain vaihtuva robottikisan arviointilomake löytyy kyseisen vuoden ohjeista.

Muuta materiaalia

Toistaiseksi tärkein materiaali on FLL:n yleisohje.

Pöydän rakennusohje FLLpoyta.pdf ja muokattava versio FLLpoyta.svg

Lego-ohjeita

Turtl3; robotin päällä olevien nappien avulla ohjelmoitava hyvin yksinkertainen robotti. Kulkee eteen ja taakse sekä kääntyy vasemmalle ja oikealle. Robotin pohjana on Asimov-kirjassa esitetty robotti. Koodi on ladattavissa ja helposti muokattavissa.

Robotissa on äänet indikoimassa ohjelmalohkosta toiseen siirtymistä. Vilkkuvat valot kiinnostavat lapsia. Tällä voi opettaa hyvin esimerkiksi maantietoa, laskemista tai aakkosia.

Linkkejä

Linkkejä lähinnä kotimaisiin resursseihin.