Suomi Finland
info@fllsuomi.org

Muutoksia Cargo Connect -kauden karsintoihin

FLL — tiedettä ja tekniikkaa

Muutoksia Cargo Connect -kauden karsintoihin

Kuten kaikki tunnemme, syksyllä jo lupaavalta näyttänyt pandemiatilanne on taas osoittanut arvaamattomuutensa ja tulevaisuus on sen suhteen taas arvailujen varassa.

Edellisellä kaudella opettelimme järjestämään turnauksia etänä, mutta samalla opimme myös sen, että ei ole lähiturnauksen voittanutta.

Tältä pohjalta Robotiikka- ja tiedekasvatus ry:n hallitus päätti siirtää SM-kisat toukokuun alkuun, paikkana edelleen Metropolia Vantaa sekä jatkaa aluekarsintojen pitämiseen varattua aikaa huhtikuun ensimmäiseen päivään asti.

Tästä huolimatta osa, tai jopa kaikki turnaukset saatetaan joutua järjestämään rajoitustoimien puitteissa koulu-, luokka- tai etäturnauksina. Tukea tapahtu-mien järjestämiseen pyrimme antamaan kaikin tavoin tilanteen sallimissa puitteissa.

Robotiikka- ja tiedekasvatus ry tarvitsee seuraavia tietoja tarvikkeiden toimittamiseen

–        Tapahtuman päivämäärä ja paikka

–        Joukkueiden määrä (pokaalien määrää varten)

–        Osallistujien ja tapahtuman järjestämiseen osallistuvien määrät (mitalit ja diplomit).

–        FLL-ohjelmaan tavalla tai toisella tällä kaudella tutustuneiden, mutta ei nyt kilpailuun osallistuvien määrä (tilastointia varten).

–        Erillinen Google Forms -kysely on tulossa. Lue lisää liitteestä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *